Pikku V ja kauhea kiukku

Kuukauden sisällä meillä on ilmennyt uudenlaisia tilanteita Pikku V:n kanssa, nimittäin kauhea kiukku. Niin kauhea, että siitä ei meinaa tulla mitenkään päin loppua. Kun Pikku V raivostuu, niin hän saattaa sylissä ollessaan yrittää raapia, hakata päällään, läpsiä ja potkia. Lattialla ollessaan hän heittelee tavaroita ja konttailee raivoissaan ympäri asuntoa. Jos hänet ottaa syliin tai edes katsoo häneen päin, niin kiukku vain pahenee.  Olenkin nyt vain tyytynyt juttelemaan hänelle rauhallisesti läheltä, välillä ehkä silittänyt selästä. 

Olen jutellut Pikku V:lle kiukku kohtauksen aikana tyyliin, että sinua suututtaa nyt ihan kamalasti ja äiti huomaa sen. Se on ihan ok, kaikkia kiukuttaa joskus. Sitten olen aina kieltänyt satuttamasta muita, että ei saa raapia ja potkia.... Jos siis ollut sylissä ja raapinut, niin olen kieltänyt ja kertonut että se sattuu ja että niin ei saa tehdä. 

Mutta mutta, on tämä kyllä jännä juttu, kun tämä alkoi ihan yks kaks. Yhtenä päivänä sai mega raivarit ja sitten niistä tuli lähes joka päiväisiä. Pikku V saattaa raivota puolikin tuntia, syy kiukulle ei aina ole ihan selvä, milloin mikäkin saattaa sen laukaista. Tämä vain tuntuu itsestä jotenkin rankalta, imee niissä tilanteissa mehut. Kun ei tähän ole kerennyt jotenkin valmistautua. Ei kukaan kertonut, että se kiukkuaminen alkaa jo näin nuorena. On Pikku V kiukunnut siis aiemminkin vaikka kuinka paljon, mutta ei tällä tavalla. Tämä kiukku ja raivo on nimittäin potenssiin tuhat verrattuna aiempiin kiukkuihin.

Joten olenkin tässä nyt sitten kovasti pohtinut, että miten näissä tilanteissa pitäisi toimia ja onko tämä nyt ihan normaalia käytöstä tuon ikäiseltä lapselta. Että toiminko oikein juttelemalla ja olemalla läsnä? Googlasin ja siellä puhuttiin jostakin esi uhmasta, mietin että onkohan tämä nyt sitten sitä. Olin siinä uskossa, että se kunnon kiukkuaminen alkaa vasta siinä kahden vuoden jälkeen, ennen kolmea, mutta että näin aikaisin.  Pikku V on vasta 1v 7kk vanha. Pieni mies, suuret tunteet.


Minkä ikäisenä teidän lapsillanne on alkanut tulla mega kiukkuja, vai tuleeko niitä teillä?
Miten hoidatte ne tilanteet, kun lapsi saa mega raivarit, eikä mikään tunnu auttavat kiukun laannuttamisessa?
Onko tämä nyt ihan normaalia tämän ikäiseltä lapselta?

Lue lisää

Sunnuntai brunssi

Meillä on usein sunnuntai aamuisin tapana syödä yhdessä. Tällöin aamiainen usein kuitenkin venähtää ennemminkin brunssiksi, koska sen valmisteluun menee aikaa. Usein minä tai M nukkuu myös aamulla vähän pidempään, niin se myös venyttää yhteisen aamupalan ajankohtaa. Itse nautin näistä yhteisistä aamu brunsseistamme. On ihana syödä yhdessä. Toivoisinkin että seuraavassa asunnossamme meillä olisi tilaa kuuden hengen ruokapöydälle, jotta mahtuisimme ruokailemaan tilavammin saman pöydän ääressä. Lähinnä pöydän kattaminen on haastavaa, kun pöydälle pitäisi mahtua niin paljon erilaisia tarjoiluastioita ja siinä pitäisi mahtua vielä ruokailemaankin.

Viime sunnuntaina meillä oli kuitenkin hieman erityisempi brunssi, nimittäin isänpäivä. M sai nukkua aamulla pidempään ja minä pikku V:n kanssa valmistelin meidän yhteisen brunssin. Leivoin tuoretta teeleipää, paistoin nakit ja munakokkelin, katoin pöydän, sekä valmistin M:lle mutteripannulla itse jauhamistani pavuista espressoa ja itselleni teetä. Itse en juo nimittäin kahvia ollenkaan, olenkin ihan täysin teen juoja. Joten kahvin teko on minulta aina rakkauden teko, mielestäni kahvi haiseekin pahalta.

Herätimme M:n pikku V:n kanssa kymmenen jälkeen. Samalla annoimme lahjan ja itse tekemämme kortin. Kortin olimme tehneet edeltävänä tiistaina seurakunnan taaperokerhossa. Lahjaksi M sai luomu kahvipapuja (espresso), kismetin jossa luki rakkaalle ja blistexin huulirasvan. M tykkää erilaisista kahveista ja meiltä löytyykin useammanlaisia kahvinkeittimiä kotoa, joten päätin antaa lahjaksi noita kahvipapuja. Blistexin annoin lahjaksi sen vuoksi, että M käyttää aina minun huulirasvaani. Kun hänelle tästä usein huomautan, niin hän lupaa ja vannoo ostavansa itselleen uuden huulirasvan. Noh, yleensä se kuitenkin jää ostamatta. Nyt siis minun huulirasvani on taas vain minun omassa käytössä.

Oli ihana syödä tuoretta itsetehtyä leipää. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty vain vaaleita vehnäjauhoja, joita en saisi käyttää, mutta täysjyvä on kuulemma ihan ok. Joten vaalean vehnän vaihdoin täysjyvään ja osan jauhoista vaihdoin ruisjauhoiksi ja lisäsin mukaan vielä kaurahiutaleita. Tämä ohje on useamman kerran testattu ja hyväksi havaittu. Olen siis itse muutaman kokeilu kerran avulla tehnyt alkuperäiseen ohjeeseen muutoksia ja saanut lopulta haluamani kaltaista leipää. Sinänsä mietin, että pitäisiköhän kokeilla vieläkin vähemmällä täysjyvä vehnällä. Tyyliin että laittaisi desin vähemmän täysjyvä vehnäjauhoja ja vaihtaisi ne noihin ruis jauhoihin. Makua leipiin saa lisäilemällä taikinan sekaan milloin mitäkin, esimerkiksi porkkanaraastetta, juustoraastetta, pestoa jne. 

Olenkin päättänyt jakaa tämän reseptin kanssanne, että voitte itsekin kokeilla. Ohje on helppo, taikina nopea valmistaa ja leipä hyvää. Tässä tulee ohje minun mielestäni loistaviin teeleipiin.

Teeleivät

• 3 dl Täysjyvä vehnäjauhoja
• 1 dl kaurahiutaleita
• 1 1/2 dl ruisjauhoja
• 1/2 dl perunakuitua (voi jättää poiskin, jos ei kaapista löydy, itse käytän jämiä pois. Tälöin lisää 1/2dl enemmän ruisjauhoja).
• 3 1/2 tl leivinjauhetta 
• Vajaa 1tl suolaa 
• 3dl maitoa/piimää (itse käytän maitoa)
• 3rkl öljyä
• 2 reilua rkl punaista pestoa (ei pakollinen, mutta tuo makua)
• maun mukaan juustoraastetta tai raastettua porkkanaa (jos lisäät juustoraastetta, niin suolan ja öljyn määrää voi vähän vähentää. Itse laitoin juustoa, niin lisäsin vähemmän suolaa ja 2 rkl öljyä)  

1. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ( myös juustoraaste/porkkana)
3.  Lisää öljy ja maito. Sekoita.
4. Jaa taikina pellille leivinpaperin päälle kahteen osaan
5. Taputtele leivät pyöreiksi, voit käyttää apuna jauhoja, niin taikina on helpompi käsitellä.
6. Jaa molemmat leivät leivinpyörällä tai veitsellä neljään osaan ja pistele niihin haarukalla reikiä
7. Paista uunin keskitasolla n. 15 min. Leipä on kypsä, kun sen pohjaa koputtelemalla kuuluu kumea ontto ääni ja pinta on saanut kauniisti väriä.


Myöhemmin päivällä söimme daim kakkua kahvin/teen kera. M käytti pikku V:n kylvyssä ja siinä heitä katsellessani mietin, että kylläpä minua on siunattu, olen saanut niin valtavasti mistä olla kiitollinen ja onnellinen. Minulla on aivan ihana pieni poika ja ihana mies. Siinä he ovat, isä ja poika, niin rakkaat minulle. 

Illalla päivän jo pimetessä otimme koko perheestämme paljon kuvia muistoksi, samalla harjoittelin valokuvaus valojen asettelua ja kuvaamista. Hauskaa oli!


Tällainen isänpäivä meillä. 


P.S Tietenkin toivoisin, että kun olen molempina isänpäivinä muistanut lahjoilla ja aamu brunssilla M:ää, niin hänkin muistaisi äitienpäivänä minua. Nimittäin näin ei oikeastaan ole vielä tapahtunut. Kumpanakaan minun ensimmäisenä äitienpäivänä minua ei ole juurikaan muistettu.... Joten toivoisin että jos vaikka ensi kerralla.... Kun niistä ei jäänyt kovin hyvä fiilis. Odotin äitienpäivää innolla ja sitten sitä ei juuri juhlittukaan. Noh, katsellaan...

Lue lisää

Näy pimeässä. #madebyme

Lauantaina valokuvaus kurssin jälkeen, joka pidettiin tällä kertaa Suomenlinnassa, päätin mennä katsomaan MadeBy nimiseen liikkeeseen mitä he myyvät. Liikkeessä venähtikin sitten useampi tunti, koska siellä on käynnissä marraskuun ajan ilmaispaja, jossa tehdään heijastimia.

Materiaalit on saatu suomalaisilta heijastin valmistajilta ja ne ovat ylijäämä materiaalia jo tuotetuista heijastimista. Tämä oli sitä äidin omaa laatu aikaa, mitä olen viime aikoina kaivannutkin. Oli ihana päästä tekemään omin käsin ja vielä rauhassa, niin ettei kukaan kilju korvan juuressa ja saa vain keskittyä siihen mitä on tekemässä. 

Mutta tosiaan suosittelen kaikille, käykäähän tekemässä omat heijastimet MadeBy:n liikkeessä, niin näytte sitten tuolla ulkona pimessä. Tämä on myös mitä oivallisin tilaisuus tehdä itse jotain persoonallista vaikkapa joululahjaksi.

#madebyme    #madebyhelsinki    #torikorttelit

  Tässä siis minun tekemäni heijastimet.
 

#madebyme   #madebyhelsinki   #torikorttelit

 

#madebyme    #madebyhelsinki    #torikorttelit

 
Ei niistä ihan sellaisia tullut, kuin mielessäni ajattelin, mutta Ihan kivoja näistä tuli kuitenkin.

Lue lisää

Haikara lentää ohi

Lapsen tekeminen on kuin lottoaminen. Aluksi laitat panoksen (eli rahaa kiinni lottoriviin) ja sitten odotellaan jännityksellä sitä päivää, kun lotto arvotaan. Useinmiten tilanne on se, ettei sieltä kaikesta rahallisesta panostuksesta,  odotuksesta ja jännityksestä huolimatta mitään voittoa tule. Niin on lapsen tekemisessäkin. Aluksi laitat rahaa ja muita miljoonia kiinni (alkupano(s)), sitten odotellaan ja jännitetään ja lopulta testi näyttää suurella todennäköisyydellä negatiivista. 

Joka kierrossa, jossa munasolu kasvaa ja irtoaa raskaaksi tulemisen todennäköisyys on 20-25%. Että kovin isot ne onnistumis prosentit per kuukausi eivät ole. Monesti olen miettinyt, että miten ihmeessä meitä on täällä maapallolla niin paljon, kun melkeinpä todennäköisempää on voittaa lotossa, kuin tulla raskaaksi ja saada lapsi.

Eilen oli taas se useamman viikon odottamani jännittävä testaus päivä. Tulos ei ollut yllätys, nimittäin negatiivista se tikku taas näytti. Mitään raskautumiseen viittaavia oireita ei ole ollut ja yöllä alkoi minulle tyypillinen yöhikoilu,  jota minulla on usein ennen menkkoja. Joten tulos oli jo ennen testin tekemistä suhteellisen selvä. Siltikin, vaikka sitä negatiivista tulosta osasikin odottaa, niin se on aina pettymys. 

Olimme tietenkin unohtaneet ostaa raskaustestejä kotiin, siis niitä tavallisia ja halvempia tikku testejä. Ainoa mikä aamulla kaapista löytyi oli clear bluen kallis digitaalinen testi, jota olin säästellyt mahdollista plussan varmistamista varten. Pitäähän se plussa nyt varmistaa ainakin kahdella testillä, että sitten on varmasti varma. Digitaaliset testit on mielestäni liian kalliita käytettäväksi joka kuukausi, joten yksi on vain varalta valmiina. Tänään se sitten oli pakko käyttää ja vähän se harmitti, kun tavallaan tuli käytettyä se turhaan.

Nyt viimeisen kuukauden aikana tästä yrittämisestä on tullut jotenkin enemmän yrittämistä. Todellisuus siitä, että ei ehkä koskaan enää saa toista lasta on jotenkin pikkuhiljaa hiipinyt mieleen vahvemmin. Ne samat ahdistavat ja surulliset tunteet alkavat tulla taas joissakin määrin mieleen, muistuttamaan siitä kipeästä asiasta, että minussa on vikaa. 

Viimeisen viikon aikana myös jonkinlainen tyhjyyden tunne on hiipinyt lähelle ja tänään se varsinkin on läsnä. Sylistäni puuttuu jotain, se on vain puoliksi täynnä. Onko minulla oikeus edes surra mahdollista toisen lapsen puuttumista, onhan minulla  jo yksi lapsi? Onko tunteeni, suruni ja kipuni yhtä ymmärrettävä ja hyväksyttävä, kuin sellaisen, joka ei yrityksistä huolimatta olle saanut yhtään lasta?

Luin muutama päivä sitten MTV:n sivuilta artikkelin "Sitten kun minulla on lapsia" Ei välttämättä koskaan toteudukaan - Pääseekö surusta yli? Artikkeli pomppasi Facebookissa etusivulta silmiini ja se oli omaa elämääni ajatellen ajankohtainen. Artikkeli oli hyvä ja nostatti tunteita pintaan. Menneitä ja nykyisiä fiiliksiä. Artikkelin voit käydä lukemassa täältä.

Eihän tämä tämänhetkinen tilanne ole niin syvä ja surkea, kuin ennen Pikku V:tä, mutta kuitenkin. Mitä enemmän kuukausia tulee, niin sitä tietoisemmaksi vain tulee siitä, että tämä ei ole yhtään omissa käsissä. Voin haluta vaikka mitä. Voin toivoa, haaveilla, itkeä, surra, kiukuta, mutta ne eivät muuta asiaa. Minulla on vauvakuume. Olen kateellinen ulkona kulkeville raskaana oleville naisille. Kateellinen heille, jotka työntävät vauvaa vaunuissaan ja heidän vanhempi lapsensa kävelee vierellä.

Mietin välillä, lähinnä haaveilen, kuinka katson Pikku V:tä ja häntä. He leikkivät yhdessä, tekevät majoja, nauravat, tappelevatkin. He kasvaisivat yhdessä. Iso veli ja hän. Haaveilen kuinka Pikku V ja hän kiipeäisivät aamulla meidän väliin parisänkyyn pötköttelemään. Haaveilen yhteisistä lautapeli hetkistä ja siitä, kuinka illalla iltasadun jälkeen voisin silittää kahden pienen päätä. Haaveilen kuinka me söisimme yhdessä ja pöydän ääressä ei olisi yhtään tyhjää tuolia. 

Lue lisää

Millä minä kuvaan

 

Vanhakylänniemi, Järvenpää. (Kamera Nikon d3100)

Ajattelin kertoa teille, että millä minä kuvaan blogiini tulevat kuvat.

Käytössä minulla on kaksi kameraa, toinen on ihan kunnon järjestelmäkamera ja toinen kännykkä kamera. Kännykkäkameralla kuvasin ennen kaikki kuvani, kunnes jouluna ostin veljeltäni hänelle tarpeettomaksi jääneen järkkärin.

Lumia 1020 (kuva: www.mygsm.me)

Kännykkäni on Lumia 1020, jossa on 41 megapikselin kamera (arvostelu). Kameran säätöjä voi itse säätää ja se ottaa kamera kännykäksi todella hyviä kuvia. Yksi kriteeri tämän kännykän ostamiseen oli juurikin tämä kamera. Tuolloin minulla ei ollut muuta kameraa ja mietin silloin, että en muuta tarvitsisikaan. Monet ovat sanoneet, että tässä kännykässä on paras kamera, joka puhelimeen on koskaan laitettu ja omasta mielestäni tämä pitää paikkansa.

Nikon d3100, (kuva: www.macworld.com)

Järkkärini on Nikon  d 3100 (arvostelu 1) (arvostelu 2).Mieleeni oli pikkuhiljaa hiipinyt, että haluaisin oppia kuvaamaan ihan kunnolla ja oikealla järkkärillä. Niinpä kun veljeni kysyi, että haluaisinko ostaa hänen kameransa, niin totesin että tottakai. Tästä siis alkoi kamerani ja minun yhteinen matka. Kohta on jo ensimmäinen kamerakurssi takana ja seuraavaan olen kevääksi jo ilmoiuttautunut. Pikkuhiljaa olen myös jotakin oppinutkin. Ei se järjestelmäkamera turha ostos ole ollut ja olen ollut tähän kameraan hyvin tyytyväinen.

Reissussa (esim. Pikku V:n kanssa ulkona, muskarissa jne) ollessani kuvaan yleensä kännykkäkameralla ja kotona, sekä spessuissa tilanteissa järjestelmäkameralla. Tämä siksi, että järkkäri painaa ja vie kassissa aika paljon tilaa. Muutenkin kännykän kamera on yleensä useammin saatavilla, kun joku tietty tilanne tulee vastaan, jonka haluaa kuvata. Kännykässäni on kuitenkin sen verran hyvä kamera, että kyllä sen ottamat kuvat reissuilta ovat ihan riittävän ok. Usein kyllä kun lähdemme Pikku V:n kanssa ulos tai jonnekkin reissaamaan, niin otan järkkärin tarkoituksella mukaan. Järkkäri on muutenkin nyt syksyn aikana alkanut kulkea mukanani useammin, varmaan ihan sen kamerakurssinkin ansioista.

Molemmilla laitteilla tulee siis kuvattua todella paljon ja molemmille on minun käytössä paikkansa.

Lue lisää

Synttäri vierailu

Kävimme eilen juhlimassa ystäväni tyttären ensimmäistä syntymäpäivää. Kerrankin pääsimme lähtemään juhliin ilman minkäänlaista hammasten kiristystä. Yleensä joko lahjan hankkiminen, oikeanlaisten vaatteiden löytäminen, myöhästyminen, meikki, hiukset, kortin tekeminen, tai mikä milloinkin aiheuttaa kiristyneitä hermoja. Eilen oli kuitenkin toisin. Lahja oli hankittu jo aiemmin tällä viikolla ja paketoin sen juhlia edeltävänä päivänä. Kortinkin tein samalla valmiiksi, joten sekin oli eilen jo poissa päiväjärjestyksestä. 
 

 

Nämä paljastuivat synttäri lahja paketista

Lahjan paketointiin en tällä kertaa jaksanut ihan hirveästi panostaa. Yleensä teen kaikenlaisia paketointi viritelmiä, koska kaunis lahjapaketti on kiva saada. Samoin kuin kaunis, itse tehty kortti on kiva saada. Yleensä näen monta tuntia vaivaa kortin tekemiseen, mutta nyt tein tuollaisen ihan suht nopean ja helpon. Jotenkin välillä tuntuu, että täytyy laskea rimaa. Yleensä minulla on suuret suunnitelmat ja kriteerit korteille ja paketeille, mutta näyttihän tuo menevän noinkin. Synttäri sankari tuskin muistaa saamaansa lahjan paketointia, koska on vielä niin pieni. Toivottavasti lahjan sisältö oli mieleinen pienelle päivänsankarille.


Pikku V:n vaatteet olin miettinyt jo valmiiksi. Laitoimme hänelle päälle bodyn, jossa oli mukana beesi liivi ja jalkaan mustat suorat housut. Ehkä hieman liian hienoa normaaleihin synttäri pippaloihin, mutta kun niitä vaatteita ei ollut käytetty kertaakaan. Kohta edessä siintää jo seuraavaan vaate kokoon siirtyminen, joten ajattelin että tuleepahan niitäkin käytettyä edes kerran.

Itsellenikin löysin vaatteet ensimmäisellä sovitus kerralla. Tämä on siis historiaa! Näin ei yleensä koskaan tapahdu. Olin ostanut jokunen kuukausi sitten kirppikseltä mekon, joka mielestäni sopi tähän tarkoitukseen todella hyvin. Kaivon sen kaapista ja se ei ollut edes juurikaan ryppyinen, joten laitoin sen päälle ja se oli siinä. Suihkussa jo vähän etukäteen mietin, että jos tämä kyseinen vaate on vain vähän ryppyinen, niin sen laitan päälleni. En tietenkään tähän omaan vaate showhun muistanut valmistautua jo edeltävänä päivänä ja tietenkään vaatteiden silittämiseen ei olisi ollut aikaa, joten onneksi sitä ei tällä kertaa tarvinnut edes tehdä. Eilen minulla oli ylläni valkoinen mekko, jossa oli hopea langalla koristettuja raitoja. Jalassa oli tummansiniset sukkahousut. Kaulakoruksi valitsin läpinäkyvistä helmistä ja valkoisesta nauhasta tehty helminauha. Korvissa minulla oli läpinäkyvät zirkonia korvikset ja rannekoruina toimivat aina niin ihanat nomination korut. Tässä ihan kuvina tämä minun synttäri vierailun asukokonaisuus.

Synttäri sankari oli ilmeisesti hieman kipeänä, mutta jaksoi jonkin aikaa touhuta Pikku V:n kanssa. Minusta on kiva käydä synttäri juhlissa ja muissa pippaloissa, mutta jotenkin mielestäni on ikävää mennä kylään paikkaan jossa joku on kipeänä. Oma periaatteeni on aina ollut se, että jos meillä sairastetaan, niin asiasta ilmoitetaan. Jos henkilö ei halua silloin tulla kylään, niin se on ihan ok. Itse nimittäin en mielelläni kyläile paikassa, jossa on joku kipeänä. He eivät tietenkään tästä ilmoittaneet ja sankarin tauti oli pahimmassa vaiheessa (tauti alkanut vasta ja niin kiukkuinen, kuumeinen, röhäinen ja räkäinen pieni tyttönen). Lapsethan tietenkin nuolevat kaikki samoja leluja, joten tautia odotellessa. Ei siinä mitään, mutta kun tämä ei ole ensimmäinen kerta. Aiemminkin olemme kyläilleet heillä niin, että he eivät ole kertoneet olevansa kipeitä ja kappas me olemme tulleet sopivasti sen jälkeen kipeiksi. Tiedän että taudeilta ei voi mitenkään välttyä ja niitä tulee jos on tullakseen, mutta mielelläni en mene niitä hakemalla hakemaan paikasta, jossa joku on oikeasti kipeänä. Sairaan lapsen kanssa elo ei myöskään ole sieltä helpoimmasta päästä, saatikka sitten jos itse sairastat samalla. Ääk, olen minä vähän tautikammoinen. Monet ystäväni tämän tietävät ja ilmoittavat jos ovat kipeinä, silloin kun olisimme tapaamassa. Tämä kyseinenkin ystäväni kyllä tietää tästä pienestä tautikammostani, mutta eipä juurikaan vaivaudu etukäteen ilmoittelemaan ja sehän tässä vähän välillä ottaakin päähän. Hänen kanssaan olen myös sopinut aiemmin, että jos sairastetaan, niin mielellään ilmoitetaan. Sinänsä ymmärrä kyllä sen, että nyt hänellä oli varmasti paljon parempaakin tekemistä, kun alkaa meille ilmoittelemaan asiasta. Silti se vähän harmittaa. Muuten oli kyllä ihan hauskat syntymäpäivä juhlat.

Kerkesimme jopa haravoimaan aamupäivällä rivitalomme yleiset alueet kahdestaan M:n kanssa, joten tämä kiireetön ja tuskaton juhliin lähtö oli kyllä todellista historiaa. Pikku V oli innoissaan mukana haravoimassa... Noh, hän hoiti tätä pihan syksy kuntoon laittoa omalla tyylillään, ihmettelemällä pihallamme olevia autoja ja tutkiskelemalla kaikkea jännää, mitä pihalta löytyi. 

Mitäs piditte minun asukokonaisuudesta?

Entäs kuinka te blogin lukijat suhtaudutte tähän kipeänä kyläilemiseen? Onko teistä ihan ok kyläillä paikassa, jossa joku on kipeänä, vai harmittaako kyläily tällaisessa kyläpaikassa? Entäs ilmoitatteko te kylään tulijoille, että teillä sairastetaan?

Lue lisää