14. tammikuuta 2018

Kun mitään ei saa aikaiseksi keskeytyksettä

Saippuakuplia olohuoneessa- blogi, kuva Hanna Poikkilehto, sisustustaulu, sisustus,


Lasten syntymän jälkeen on usein tuntunut siltä, että mitään ei saa tehtyä kunnolla loppuun ja että mitään ei oikein saa aikaiseksi. Kotona riittäisi projekteja joka lähtöön, mutta ne valmistuvat tappavan hitaasti, jos ollenkaan. Ennen kaikkiin koti projekteihin pystyi keskittymään sata lasissa ja valmista syntyi. Nykyisin kun jotain aloittaa, niin projektin lopun ja alun väliin mahtuu miljoona keskeytystä. On vaihdettu vaippoja, estetty pienimuotoisia katastrofeja syntymästä, lohdutettu itkeviä, niistetty neniä, syötetty, juotettu, erotuomaroitu lasten kinastelua, lista on loputon. Onko siis ihme että asiat etenee hitaasti ja mikään ei tunnu vamistuvan? Päivittäin mietimme että taaskin tuo ja tuo jäi tekemättä ja se ja se pitäisi tehdä.

Pitkässä juoksussa kuitenkin huomaa, että paljon on asioita tapahtunut ja monet projektit ovat lopulta valmistuneet. Vaikkakin edistyminen on ollut hitaampaa, eteenpäin on kuitenkin menty. Lasten kasvaessa projektien etenemisvauhti on kuitenkin taas lähtenyt nopeutumaan, että eiköhän mekin valmista joskus saada. Pitää vain olla armollinen itselle ja muistaa että tässä elämäntilanteessa asiat nyt vain etenevät välillä hitaammin. Asiat etenevät lasten tarpeet huomioon ottaen. Välillä vain turhauttaa aivan älyttömästi!

Turhauttaako muita äitejä ja isiä, kun asiat ja projektit eivät etene entiseen malliin ja haluttuun tahtiin?

xx

Hanna


0 kommenttia: