21. heinäkuuta 2018

Salakavala lämpöuupumus, miten sen voi estää ja miten sitä hoidetaan?

Saippuakuplia olohuoneessa blogi, kuva Hanna Poikkilehto, vichy, vesi, lämpöuupumus, kesä, helle, perhe, lapset, äitiys, terveys,


Koko Suomi on saanut viime viikkoina osansa lämmöstä ja aurongosta.  Lämpömittarit ovat näyttäneet kunnon helle lukemia päivistä ja viikoista toiseen. Itse kesää ja lämpöä rakastavana olenkin nauttinut tästä kesästä ihan mielettömästi. Helteillä lämmöstä nauttijoita vaanii kuitenkin lämpöuupumus, jonka sain karvaasti itsekin kokea.

Muutama päivä sitten lämpömittari näytti + 31 astetta, mutta minulla oli kiire, enkä kerennyt juomaan, saatika syömään ennen lähtöä. Olin siis lähdössä tapaamiseen, johon olin valmistautunut koko aamun, enkä ollut kerennyt laittamaan juuri mitään suuhuni. Tapaamisen aikanakaan en muutamaa vesi tilkkaa enempää juonut. Tapaamis paikassa oli todella kuuma. Hiki vain valui ja janotti. Pikkuhiljaa päätäni alkoi särkeä. Kotiin lähtiessäni minulla alkoi olla huonohko olo ja mietin, että pakko päästä kotiin juomaan ja syömään.

Seuraavaksi alkoi tulla sumuinen olo, huimaus ja kylmät väreet kulkivat pitkin kehoani. Ihmettelin että miten helteellä voi tulla kylmiä väreitä. Olo huononi kokoajan syömisestä ja juomisesta huolimatta. Lopulta mittasin kuumeen 38,7. Tärisin kuin horkassa. Päätä jyskytti, lihaksia särki, iho oli hyvin arka. Lopulta tajusin että olin saanut lämpöuupumuksen. Olin yhteydessä terveydenhuollon asiantuntijoihin ja he varmistivat epäilyni oikeaksi. Sain siis lämpöuupumuksen vain omaa tyhmyyttäni.

Oireet omalla kohdallani kestivät kaksi päivää. Olin kaksi päivää kuumeessa, päätäni särki kovaa, kroppaani särki kaikkialta, iho oli hyvin kosketusherkkä, vilunväreitä oli jatkuvasti, huimasi ja olo oli hyvin heikko ja huono. Oma lämpöuupumukseni ei siis ollut lievimmästä päästä.

Hoidin lämpöuupumustani terveydenhuollon ammattilaisilta saamieni ohjeiden mukaan käymällä viileissä suihkuissa, juomalla paljon varsinkin vichyä, syömällä suolaista, lepäämällä, oleskelemalla sisätiloissa ja käyttämällä viilentäviä kääreitä olkapäillä. Sain ohjeeksi ottaa oloni helpottamiseksi särkylääkkeitä, jotta pahin olo helpottaisi ja kuume laskisi. Onneksi lääkkeet auttoivat jonkin verran, mutta eivät ne kaikkia oireita pois vieneet.

Muistakaa kaikki että helteellä täytyy muistaa juoda ja syödä todella hyvin. Aurinko ja lämpö ovat ihania asioita, mutta järki päähän! Lämpöuupumus oli kokemuksena sen verran kamala, että halusin kirjoittaa siitä tänne blogiin, jotta kenenkään ei tarvitsisi sitä kokea! Varsinkin lapset, vanhukset ja joitakin perussairauksia sairastavat (mm. sydän- ja verisuonitaudit, diabeetes) voivat olla vaarassa saada helposti lämpöuupumuksen, joten olkaahan tarkkoina.

Mikä on lämpöuupumus?

Lämpöuupumus kehittyy asteittain neste- ja suolavajauksen seurauksena. Mahdollisia oireita ovat voimakas jano, voimakas hikoilu tai viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys ja pahoinvointi. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Kuinka olisin voinut estää lämpöuupumuksen syntymisen?


Helteellä täytyy muistaa juoda ja syödä hyvin. Varsinkin Vichyt ovat hyviä juomia helteellä, koska niissä on suoloja ja mineraaleja, joita hikoillessa poistuu elimistöstä. Juoda pitäisi helteellä normaalia enemmän.


Miten lämpöuupumusta hoidetaan?

Ensimmäiseksi täytyy siityä pois auringosta varjoon, mutta mieluiten sisätilohin. Mitä viileämpi paikka, niin sen parempi. Jos asunto on sisältä hyvin kuuma, niin viileä suihku on juomisen ja syömisen lisäksi paikallaan lämpöuupumusta hoidettaessa.

Lievän lämpöuupumisen oireet yleensä hellittävät, kun juo lisää vettä ja siirtyy viileään paikkaan lepäämään. Vaatteita tulee vähentää, ja kehon viilentymistä voi auttaa kastelemalla ihoa viileällä vedellä ja tuulettamalla tai kylmäkääreiden tai -pakkausten avulla.

Jos oireet ovat voimakkaita tai eivät hellitä, ota yhteyttä lääkäriin. Mikäli henkilö on sekava tai tajunnan taso on hämärtynyt, tulee välittömästi soittaa hätänumeroon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)


Keräsin teitä lukijoita varten muutaman hyvän linkin lämpöuupumukseesta:

Lämpösairauksien oireet ja hoito - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Helle voi olla riskiryhmille vaarallinen - yle.fi

Nauti auringosta varoen - vältä auringonpistos ja lämpöhalvaus - Hyvä Terveys


Lopulta lämpöuupumus kuitenkin onneksi hellitti ja elämä hymyilee jälleen.

xx

Hanna

0 kommenttia: